LKP-web-6.jpg

Annukka Tammikivi

Olen Annukka, 1982 Porissa syntynyt ja 1995 Helsinkiin muuttanut, naisten hyvinvointiin erikoistunut personal trainer ja koulutettu hieroja. Koen eläväni unelmaani saadessani ohjata ja innostaa naisia kuntosalilla, kohti vahvaa ja tervettä kehoa. Ennen unelmatyöni löytämistä opiskelin tradenomiksi, toimin yrittäjänä kenkäkaupassa ja työskentelin rahoitusalalla. Työkokemus liikunta-alan ulkopuolelta on ehdottomasti myös vahvuuteni. Ymmärrän, että sinä et (ehkä) elä liikkuaksesi, vaan liikut elääksesi.

Kuntosaliharjoittelu on jollain tasolla kuulunut elämääni jo yli 10 vuoden ajan, mutta todellisen innostuksen voimaharjoitteluun sain vuonna 2010 tutustuessani CrossFitiin. Oli mieletön tunne kun sain vedettyä ensimmäisen leuan, tehtyä 10 perinteistä punnerrusta (polvet ilmassa!) tai vedettyä maasta lähemmäs 100 kg. Voimaharjoittelu todella voimaannuttaa, myös mieltä! On ollut mahtava todistaa näitä samoja kokemuksia omilla asiakkailla.

Olen myös kahden lapsen äiti (2012 ja 2017). Äitiyden myötä huomasin, että tietoa ja osaamista raskaana olevien ja synnyttäneiden voimaharjoittelusta on tarjolla liian vähän. Mieleeni on jäänyt omakohtainen kokemus kaksi kuukautta esikoisen syntymän jälkeen kun palasin salille, ja halusin kokeilla vieläkö leuanveto onnistuu. Ehkä olisi onnistunut, mutta se olikin toissijainen seikka, koska veto jäi kesken huomatessani, että lantionpohja ei toiminutkaan automaationa kuten aiemmin. Tuolloin en vielä ymmärtänyt sen enempää vatsaontelon paineesta kuin lantionpohjan toiminnastakaan, mutta jostain tuolta syntyi palava halua oppia ja opiskella lisää. Jatkuvan opiskelun myötä olen todennut, että näitä tietoja on hyvä soveltaa kaikkien naisten harjoittelussa, myös niiden jotka eivät ole koskaan synnyttäneet. Kun oppii huomioimaan muutamia asioita kuntosaliharjoittelussa, välttyy turhalta lantionpohjan kuormittamiselta. Ja mikä parasta monesti nämä opit siirtyvät myös arkisiin askareisiin. Olenkin intohimoinen edistämään tietoutta naisen kehosta, erityisesti lantionpohjan hyvinvoinnista. Toivon, että tulevaisuudessa naiset voivat ja uskaltavat puhua lantionpohjasta kuten mistä tahansa muusta kehon osasta.

Luonteeltani olen auttaja, ja jo ennen unelmatyöni löytämistä huomasin, että minulla on vahva tarve auttaa ihmisiä. Saatan lähes huomaamattani tarjoutua hoitamaan naapurin lapsia tai yrittää ratkaista puolituttujen asuntohuolia. Olen helposti innostuva ja puhelias nainen, innostuessani puhun vähän liiankin nopeasti. Valmentajana olen kuitenkin kuuntelija ja empaattinen kannustaja. Huolimatta intohimostani voimaharjoitteluun, valmennukseni perustuu aina kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Sen tärkeimpiä tekijöitä ovat uni, ravinto, fiksusti koostettu liikunta ja stressinhallinta.

KOULUTUS:

  • Koulutettu hieroja (Hierontakoulu Atlas)

  • Personal trainer (Personal Trainer Akatemia)

  • Painonnoston ohjaajakoulutus 1 (PNOK1 / SPNL)

  • CrossFit® Level 1 trainer

  • Optimoi voimantuotto -koulutusseminaari

  • Optimal Training Seminar 

  • Internship / Heikki Marin - urheilijoiden ravinto- ja voimaharjoitteluvalmentaja

  • Marin Sport Performance Level 1, 2 & 3 urheiluvalmentaja

  • Rebel Lifters Academy

  • Pregnancy & Postpartum Athleticism Coach (Brianna Battles)

  • The Female Athlete level 1 (Antony Lo)

  • Diastasis Rectus Abdominis and The Postpartum Core (by Munira Hudani)

  • Lifting and training for new moms

  • Pre- & Postnatal Coaching Certification (Girls Gone Strong)

  • Natal Strength - The Definitive Guide To A Safe Return To Strength Training Post Birth (Burrell Education)

  • POPUpPro (POP = Pelvic Organ Prolapse = lantionpohjan laskeuma)

  • Äitiysfysioterapian peruskurssi

  • Hypopressive level 1 -ohjaaja

  • Suorien vatsalihasten erkauman peruskoulutus

  • Precision Nutrition level 1 (kesken)

  • NLP Perusteet -verkkokoulutus

  • Firstbeat -Hyvinvointianalyysin asiantuntija